Pää täynnä

19 syyskuun, 2008 klo 11:05 am (arki, keho, parisuhde)
Tags: aistiminen, Ajatukset, arkihuolesi kaikki heitä, pään sisäinen, rakastelu, rentoutuminen, turha stressaaminen

Pää on täynnä räkää ja ajatuksia. 

Ajatukset vaanivat hiljaisia hetkiä, jolloin ne hyökkäävät päälle tuntematta armoa. 

Eikä kyse ole edes mistään vakavasta. Sellaisesta, mitä pitäisi, tulisi, täytyisi ehtiä ja jaksaa tehdä. Asioita, joille en juuri tässä ja nyt voi tehdä mitään. Tulevia päivämäriä. 

Mietin, onko minulla varaa opiskeluun. Mietin samaa aina, ja aina on ollut tarpeeksi. Silti luulen, että keskellä yötä budjetin laskeminen auttaa asiaa. Näyttää siltä, että aikataulujen puitteissa minulla ei ole varaa tehdä töitä kovin paljon. Mikä minun tapauksessani on hyvä havaita tässä vaiheessa. Joskus en ole tajunnut, ja työ on mennyt oikeasti tärkeiden asioiden edelle. Nyt tiedostan prioriteettini. Enkä aio tuntea siitä huonoa omaatuntoa. (Ja silti tunnen, varsinkin keskellä yötä :P)

Moni muukin asia tuntuu painavan päälle juuri nyt.

Asioiden miettimiseen yritän suhtautua tarkkailijana, annan ajatusten tulla ja mennä. Silti jokin ajatus aina tarttuu mukaan ja jää pyörimään. Pyöriminen kuvaa hyvin sitä, että asian moneen kertaan ajattelu ei johda mihinkään, vaan alkaa aina alusta. 

Tuntuu, että ajatukset ovat tehneet hyökkäyksen myös uniaikaani. Olen ollut usein viimeaikoina puoliunessa ja puoliksi tiedostanut stressaavani ja nukkuvani yhtä aikaa. Outo tunne, mutta minulle niin tuttu silloin, kun olen jännittynyt. 

 

Tunnen stressaamisen nahoissani. Naama on kipeä. Pureskelen hampaita yhteen, mikä kiristää kasvojen lihaksia, ohimoita, päätä, niskaa. Sitä kautta hartioita. 

Huomaan kireyttä kasvoissa myös päiväsaikaan. Mietin, johtuuko se siitä, miten yritän pitää kasvot päivän ajan katu-uskottavalla peruslukemalla. Vastaan tulee ilottomia kasvoja ja jännittyneitä kehoja. Onko kaikilla suomalaisilla syysväsymys? Kokeile tätä kotona. (Minä en ole vielä stressaamiseltani ehtinyt.)

 

Olen yrittänyt nukahtaa rentouttamalla itseni. Ohjatussa rentoutuksessa kykenen hyvin syvään rentoutumiseen ja koen tietoisuuden tilan muutosta. Sama ei onnistu itseohjautuvasti ainakaan silloin, kun strssi on ehtinyt iskeä minun ja rentouden väliin. 

Pystyn unohtamaan huolet silloin, kun keskityn konkreettiseen tekemiseen, toisiin ihmisiin tai havainnoimiseen. Living in denial. 🙂 Jään muuten vangiksi pääni sisään. Stressatessa unohdan ympäristön ja unohdan kuunnella myös kehon viestejä. Olen unohtanut myös rakastelun muutamaksi viikoksi. Siihen nyt on monia syitä, ja yksi on, ettei minua ole liiemmin muistutettu asiasta. Ja monia ympäristöstä johtuvia syitä, kuten se, että kaikki tuntuvat haluavan viettää aikaansa meidän kanssamme, yhdessä ja erikseen. Imartelevaa, mutta hankalaa olla kaikkien kanssa kaikkialla kaiken aikaa. Valinnoista ja kalenteri kädessä suunnittellusta sosiaalisesta elämästä tulee velvollisuus eikä ilo. Pitäisi kai laittaa sinne kalenteriin myös kahdenkeskinen aika ja rakasteluvapaa. 🙂 No eilen oli tällainen tilaisuus, ja oli hyvä keskittyä pitkästä aikaa ajan kanssa aistimaan, koskettamaan ja olemaan kosketettavana. Keskittyä hetkeen ja rentoutua. 

Pakenen turhaa tuskailua tekemiseen, ja tällä kertaa se tuntuu ihan oikealta. Olen tuskaillut tätä samaa tuskaa jo moneen kertaan. Olen kohdannut sen ja kärvistellyt siinä, mutten ole oppinut mitään enkä kokenut valaistumista. Itseni unohtaminen on vaikeampaa kuin omassa liemessäni muhiminen, joten aion kokeilla sitä.

Taidan lähteä tutkimaan syksyistä luontoa. Ei tästä muuten mitään tule. Harmi, kun dedä on vielä dukossa (suom. nenä on vielä tukossa), sillä mikään ei ole parempaa kuin maatuvien lehtien tuoksu. Tai ehkä joku on 🙂