Havaintoja elämästä

3 marraskuun, 2008 klo 3:14 pm (arki, Ihmissuhteet, minuus)
Tags: , , ,

Viime päivinä olen saanut mielenkiintoisia oppitunteja elämältä. Olen haastanut itseäni. Olen pyrkinyt olemaan tyhjä. Ilman olettamuksia. Ilman suuria tunteita. Ilman tärkeilyä. Ilman itsesääliä. 

 

Tunteita on ja voin ne huomioida, mutta niiden vuoristorataan ei tarvitse mennä mukaan. Haasteellinen hetki oli, kun mies oli pahalla tuulella, jolloin minulle pääsääntöisesti tulee huono omatunto ja syyllisyydentunne, vaikken välttämättä liittyisi pahaan tuuleen mitenkään. Tälläkin kertaa nämä tunteet tulivat ja olivat. Annoin niiden olla sellaisenaan, ottamatta seuraavaa askelta itsesäälin syövereihin, joka yleensä johtaa pahempaan kierteeseen. Mielenkiintoista oli, miten automaattisesti itsesääli ja asioiden suurentelu yritti tapahtua. Sekin on vain oma olettamukseni, että minun tekemiseni olisivat aina kaikkien muiden ihmisten tunnereaktioiden takana. Suuret ovat luulot 🙂 Nyt minulla on yksi kokemus siitä, miten tilanteen voi antaa olla. Aion jatkaa harjoittelua.

 

Havainnoin suhtautumistani muihin ihmisiin. Joskus ärsyynnyn seurassa siitä syystä, että muut eivät osaa olla oikein. Eli miten? Siten, että he mahdollisimman vähän järkyttäisivät mielenrauhaani, aiheuttaisivat mahdollisimman vähän myötähäpeää tai eivät saisi minua tuntemaan itseäni huonoksi? Huomaatko, kaikki em. reaktiot eivät ole muiden vallan alla, vaan minun omia idealisoinnilla tai itsesäälillä maustettuja tunteita. Minulla on hyvin tarkat ideaalit siitä, missä muotissa ihmiset ärsyttäisivät vähiten. Mutta huomaan, ettei niitä voi saavuttaa, ihmiset ovat mitä ovat. Paljon psyykkistä energiaa säästyy silloin, kun en päästä omaa mieltäni askartelemaan toisten ihmisten ja itseni väliin. Kohtaamiset ovat puhtaita. Silloin ne antavat voimaa sen sijaan, että veisivät sitä. Eräs lähipiirin henkilö on aiheuttanut minussa paljon tunnekuohua. Usein olen asennoitunut tapaamisiin latautunein odotuksin. Olisipa hän järkevämpi, olisipa hän sellainen ja tällainen, osaisipa se käyttäytyä, antaisipa se minulle arvostusta ja hyväksyntää. Kun olin tilanteessa rento ja valpas oman sisäisen kamppailuni suhteen, otin asiat asioina. Henkilö näyttäytyi minulle sellaisena kuin on, eikä vajaana irvikuvana siitä, mitä pitäisi olla, jotta mielenrauhani säilyisi. Säilytin itse mielenrauhan ja ymmärsin, ettei muille tarvitse antaa valtaa sen horjuttamiseen. 

 

Olen puolen vuoden aikana kohdannut monia pelkojani. Lieneekö siinäkin avaimena se, ettei päästä kauhun tunnetta niskanpäälle. Haastaa, menee ja tekee. Ei kuuntele muiden liioiteltuja ja hysteerisiä kertomuksia. Kuuntelee tarinoita siitä, kun asiat sujuvat ihan hyvin, ja ottaa sen tavoitteeksi, jota kohti ponnistella. Ottaa riskin. Päästää irti, vaikkei kiinniottamisesta ole takeita. Pelkoja ja haasteita on paljon jäljellä, mutta koen saavani voimaa niistä jo voitetuista. Haluan kasvaa. 

 

Haluan jollakin määrittämättömällä tavalla riisua itsestäni turhat egon tarinoinnit pois.  Tämä tyhjyys antaa minulle uudenlaista energiaa olla sitä, mitä olen.

 

Olen keskeneräinen kersa.

Jätä kommentti

Pää täynnä

19 syyskuun, 2008 klo 11:05 am (arki, keho, parisuhde)
Tags: , , , , , ,

Pää on täynnä räkää ja ajatuksia. 

Ajatukset vaanivat hiljaisia hetkiä, jolloin ne hyökkäävät päälle tuntematta armoa. 

Eikä kyse ole edes mistään vakavasta. Sellaisesta, mitä pitäisi, tulisi, täytyisi ehtiä ja jaksaa tehdä. Asioita, joille en juuri tässä ja nyt voi tehdä mitään. Tulevia päivämäriä. 

Mietin, onko minulla varaa opiskeluun. Mietin samaa aina, ja aina on ollut tarpeeksi. Silti luulen, että keskellä yötä budjetin laskeminen auttaa asiaa. Näyttää siltä, että aikataulujen puitteissa minulla ei ole varaa tehdä töitä kovin paljon. Mikä minun tapauksessani on hyvä havaita tässä vaiheessa. Joskus en ole tajunnut, ja työ on mennyt oikeasti tärkeiden asioiden edelle. Nyt tiedostan prioriteettini. Enkä aio tuntea siitä huonoa omaatuntoa. (Ja silti tunnen, varsinkin keskellä yötä :P)

Moni muukin asia tuntuu painavan päälle juuri nyt.

Asioiden miettimiseen yritän suhtautua tarkkailijana, annan ajatusten tulla ja mennä. Silti jokin ajatus aina tarttuu mukaan ja jää pyörimään. Pyöriminen kuvaa hyvin sitä, että asian moneen kertaan ajattelu ei johda mihinkään, vaan alkaa aina alusta. 

Tuntuu, että ajatukset ovat tehneet hyökkäyksen myös uniaikaani. Olen ollut usein viimeaikoina puoliunessa ja puoliksi tiedostanut stressaavani ja nukkuvani yhtä aikaa. Outo tunne, mutta minulle niin tuttu silloin, kun olen jännittynyt. 

 

Tunnen stressaamisen nahoissani. Naama on kipeä. Pureskelen hampaita yhteen, mikä kiristää kasvojen lihaksia, ohimoita, päätä, niskaa. Sitä kautta hartioita. 

Huomaan kireyttä kasvoissa myös päiväsaikaan. Mietin, johtuuko se siitä, miten yritän pitää kasvot päivän ajan katu-uskottavalla peruslukemalla. Vastaan tulee ilottomia kasvoja ja jännittyneitä kehoja. Onko kaikilla suomalaisilla syysväsymys? Kokeile tätä kotona. (Minä en ole vielä stressaamiseltani ehtinyt.)

 

Olen yrittänyt nukahtaa rentouttamalla itseni. Ohjatussa rentoutuksessa kykenen hyvin syvään rentoutumiseen ja koen tietoisuuden tilan muutosta. Sama ei onnistu itseohjautuvasti ainakaan silloin, kun strssi on ehtinyt iskeä minun ja rentouden väliin. 

Pystyn unohtamaan huolet silloin, kun keskityn konkreettiseen tekemiseen, toisiin ihmisiin tai havainnoimiseen. Living in denial. 🙂 Jään muuten vangiksi pääni sisään. Stressatessa unohdan ympäristön ja unohdan kuunnella myös kehon viestejä. Olen unohtanut myös rakastelun muutamaksi viikoksi. Siihen nyt on monia syitä, ja yksi on, ettei minua ole liiemmin muistutettu asiasta. Ja monia ympäristöstä johtuvia syitä, kuten se, että kaikki tuntuvat haluavan viettää aikaansa meidän kanssamme, yhdessä ja erikseen. Imartelevaa, mutta hankalaa olla kaikkien kanssa kaikkialla kaiken aikaa. Valinnoista ja kalenteri kädessä suunnittellusta sosiaalisesta elämästä tulee velvollisuus eikä ilo. Pitäisi kai laittaa sinne kalenteriin myös kahdenkeskinen aika ja rakasteluvapaa. 🙂 No eilen oli tällainen tilaisuus, ja oli hyvä keskittyä pitkästä aikaa ajan kanssa aistimaan, koskettamaan ja olemaan kosketettavana. Keskittyä hetkeen ja rentoutua. 

Pakenen turhaa tuskailua tekemiseen, ja tällä kertaa se tuntuu ihan oikealta. Olen tuskaillut tätä samaa tuskaa jo moneen kertaan. Olen kohdannut sen ja kärvistellyt siinä, mutten ole oppinut mitään enkä kokenut valaistumista. Itseni unohtaminen on vaikeampaa kuin omassa liemessäni muhiminen, joten aion kokeilla sitä.

Taidan lähteä tutkimaan syksyistä luontoa. Ei tästä muuten mitään tule. Harmi, kun dedä on vielä dukossa (suom. nenä on vielä tukossa), sillä mikään ei ole parempaa kuin maatuvien lehtien tuoksu. Tai ehkä joku on 🙂

2 kommenttia

Sateen huumaava tuoksu

17 kesäkuun, 2008 klo 8:18 pm (Tunnelmat)
Tags: , , , , ,

Jätinkin hai-saappaat eteisen nurkkaan ja valitsin lenkkitossut. Ne olivat olleet käyttämättöminä liian pitkän aikaa. Olen aloittanut ja lopettanut lenkkeilyharrastusta noin 6 kertaa parin vuoden sisällä. Nyt päätin, etten aloita mitään. Teen tämän lenkin, tänään, tässä kunnossa, tällä hetkellä. Ilman sitoumusta mihinkään harjoitteluohjelmaan. Päätös toimi. En ole juossut kuukausiin. Olin luovuttaa ensimmäisen parin sadan metrin aikana, kun jalka ei ollut nousta ollenkaan. Pilkoin matkani osiin. Vielä tuon lyhtypylvään ohi. Vielä tuon mutkan taakse. Tämän mopopoikaporukan kohdalla en varmasti luovuta. Tapailin mielessäni laulujen sanoja, ja päätin juosta ”vielä tämän biisin ajan”. Onneksi minulla ei ollut iPod mukana, sillä sateen ropina ja illan hiljaisuus kuulosti kauniimmalta kuin mikään musiikki. Ja jossain vaiheessa huomasin nauttivani. Jalat olivat inhottavan märät, kylkeä puristi ja sade yltyi, mutta minä nautin juoksusta. Jos olisin nähnyt itseni ulkopuolelta (vielä tietäen, kenestä juoksun välttelijästä on kyse), olisin soittanut poliisin tai ambulanssin. Typerä hymy ja hullunkiilto silmissä juoksemassa kaatosateessa. Sain voimaa sateen tuoksusta ja metsän häikäisevästä vihreydestä. En suorittanut lenkkiä, vaan ehdin ihailla ympäristöäni. Tutussa kaupunginosassa eksyy valitettavan harvoin ja kulmat ovat liian tuttuja. Nyt eksyin hetkeksi tuntemattomalle polulle. Katselin matkalla, löytäisinkö jostain syreeninkukkia. Hämyisten polkujen ylle kaartuneet pensaat olivat kiusallaankin kitukasvuisia ja kukat rupsahtaneita, kun taas keskellä pihoja kasvavat kukoistivat valkoisuuttaan ja violettiuttaan kuin kiusallaan. ”Nännännää, täällä olemme, valvovan silmän alla.” Kohtasin juuri ennen kotiani polulla kissan, joka oli kummallisessa asennossa. Hiippailin lähestyessäni sitä, mutta se säntäsi karkuun. Toinen kissa oli katseeltani katveessa, ja juoksi vastakkaiseen suuntaan. Taisin keskeyttää nuorenparin kesäisen heilastelun, antakaa anteeksi 🙂

 

Juoksusta jotain tietävät kertokoon, miksi sykkeeni nousi useaan otteeseen yli 190:n? Jos aloin tarkoituksella laskea sykettä, juoksu tyrehtyi lähes kävelyksi. Juoksin sykemittarin piippailuista välittämättä. Huono kunto kai. Olenko tuomittu löntystelemään kunnes jalomman näköiset liikeradat eivät aiheuta sykkeen nousua ylärajoilleen?

 

Kotiin saavuin edelleen typerä ilme kasvoillani ihmetellen sisuani ja outoa onnen tunnetta sateessa uittamisen jäljiltä. Ehkä koivut erittivät ilmaan eteeristen öljyjen huuruja… Kävin suihkussa ja korkkasin uuden suihkusaippuani, joka oli litrahinnaltaan lähellä ryöstöä. Minä halusin ostaa muutaman matkakokoisen pullon eri tuoksuisia saippuoita, koska olen puoli vuotta yrittänyt kuluttaa joululahjaksi saatua, kyllästyttävää saippuaa. Aistini vaativat vaihtelua.

 

Minulla on elämässäni pohdinnan paikka. Huomaan, että usein päädyn miellyttämisen ansaan sillä hinnalla, että itse kärsin. Sekin on valinta. Miksi valitsen ihmissuhteissani olla se, jonka päälle voi kaataa likavedet? Annan toisten määrittää olemisen tapani, ”tällaisen säiliön tarvitsen ahdistukselleni, likavedelleni”, ja sellaiseksi muovaudun. Unohdan oman muottini. Olen pelkkä täydentävä vaste. Tällaiset päivät kuin tämä, jolloin teen itse valitsemiani asioita omassa tahdissani ja saan tilaa ajatella omia asioitani enemmän kuin muiden, vahvistavat ääriviivojani. Tässä olen ja tätä minä haluan.

Jätä kommentti