Hösten är här igen. Ja se konkretisoituu ekaan syysflunssaan. Peiton alla värjöttelyä. Kuumaa kanakeittoa valkosipulilla, chilillä ja currylla terästettynä. Tosin tänään ei ole ollut nälkä. Teetä olen yrittänyt juoda.
Olen katsonut paljon tv:tä. Mullholland Drive, Ilona Rauhala ja Epäkorrektia, Tuomas Enbuske!, näin muutamia mainitakseni.
Mullholland on kaiken loogisen ajattelun ulkopuolella, ja tässä tukkoisessa olotilassa pidin siitä.
Ilona Rauhala… Hmmm, tämä ohjelma saa aikaan ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta olisi helppo takertua Rauhalan maneereihin ja hetkittäiseen ärsyttävyyteen, mutta toisaalta pidän hänen tyylistään, mikä saa ihmiset näkemään vaikeutensa normaaleina. Hän ei toki ohita ihmisen omaa huolta tilanteestaan, vaan sillekin on sijansa. Tässä näkemässäni jaksossa oli nainen, joka koki olevansa läheisriippuvainen. Hän näytti takertuvan tuohon piirteeseen ja määrittävänsä itsensä sen kautta. Rauhala sanoi hyvin, että läheisriippuvuus on vain yksi asia, joka kuvaa naisen käyttäytymisen piirteitä, mutta ei koko ihmistä. “Sinä itse olet jotakin muuta.”
Samaa teemaa oli Enbusken jutussa, jonka otsikkona oli ‘Masennus on tekosyy!’ Ohjelman alussa erotettiin aiheellisesti syvä, lamaannuttava masennus ja se, mistä tässä ohjelmassa puhuttiin, eli masennuslääkkeiden syönnistä joka vaivaan. Ohjelmassa esitettiin hyvin se, miten lääketeollisuus ja medikalisaatio on saanut aikaan sen, että alakulon ja surun tunteiden syitä ei selvitetä, vaan kaikille tarjotaan samaa hoitoa. Minua oikein inhotti kohta, jossa esiteltiin “Suomen Prozacin” mainosta, jossa mummon mies oli kuollut, ja suru pyyhittiin pois mielialalääkkeellä. “Nyt elämän tyhjyys on poissa.” Lääkkeen käyttäjiä kutsuttiin mainoksessa “oman elämänsä sankareiksi”. Niinpä niin, tunteet vaan lääkkeillä haltuun…
Enbuske teki masennustestin saaden tulokseksi kohtalaisen masennuksen. Haastateltu terveyssosiologi Myllykangas kertoi tutkimuksesta, jossa puolet tutkituista oli mieleltään häiriintyneitä. Tulos selittyi sillä, että oikeanlaisella kysymyksenasettelulla ja tietynlaisella itsensä tarkkailulla löytää ihan takuulla itsestään mielenterveysongelmien oireita.
Löysin hyvän kirjoituksen aiheeseen liittyen (yritä sulkea poliittinen mainonta pois 
).
“Suorittamisesta on tullut narsistinen avainsana paitsi työelämässä myös vapaa-ajan harrasteissa, kiireen epidemia on levinnyt. Ihminen on medikalisoituneessa kulttuurissamme oppinut lääkitsemään oireitaan, myös modernin ihmisen perusoireistoa: uupumusta. Lääketiede ei ole terveellinen perusta, johon modernin elämän väsyttämän tulisi nojata. Ihmisille olisi hyväksi nähdä itsensä osaksi suurempaa kokonaisuutta ja uskoa johonkin positiiviseen, vaikka harmittomiin uskomuksiin, joista kumpuaa voimaa ja uskallusta.”
“Ei riitä, että ihminen suoriutuu opinnoista menestyksellisesti ja saa hyvän työpaikan, jossa ura ehkä etenee nousujohteisesti. Vapaa-aikaa sävyttää kunnianhimoinen lahjakkuuksien osoittamisen vietti, tekeminen ja meneminen ovat peitonneet olemisen ja levon.”
“Kiireessä moni rakentava vuorovaikutus jää kokematta. Pysähtymisen ja pelkän olemisen puute ehkäisee myös ihmisen omaa henkistä kasvua. Kun ei ole aikaa olla kasvotuksin itsensä kanssa, jää paitsi monta kyseenalaistusta, luovaa ideaa ja itsetiedostusta. Liika suoriutuminen voi olla henkistä riutumista.”
“Mallikelpoisen kansalaisen osaksi on tulossa tehokas puurtaminen työnantajan asettamien tavoitteiden eteen, perus- ja täydennyskoulutuksista suoriutuminen sekä ansioituminen harrasteissa: jaksaminen. Tuleeko sitten uupuneiden ja syrjäytyneiden tehtäväksi hullujen loistoideoiden oivaltaminen, systeemin kyseenalaistaminen ja eettisesti oikeampien ratkaisujen haku? Entä kuka antaa rakkauden puolisoille ja kasvaville?”
“Tehokkaasti elävä ihminen joutuu tukahduttamaan itsestään paljon ihmiselle luontaisesti kuuluvia ominaisuuksia: joutilaisuuden ja läheisyyden tarpeitaan. Tämä ei voi olla heijastumatta yleiseen hyvinvointiin, vaan kaivertaa huomaamatta ihmisen sisintä. Siinä on kovettumisen uhka. Usein ihminen myös ylittää omat voimavaransa, mikä ajoittaisena ilmiönä on rajat rikkovaa ja vahvistavaa, mutta kroonisena syöksee vääjäämättä uupumukseen.”
“Elämme kuin kiihkeässä toimintaelokuvassa, varastamme aikaa unelta ja suoriudumme yliaktiivisesti töissämme ja vapaa-ajalla. Kiireen epidemia on levinnyt läpi sivistyneen maailman. Hektisessä kulttuurissa ei arvosteta asioiden syvällistä pohdiskelua ja jarruttelua vaan nopeaa menoa ja pikatulosta.
Maallistuminen on irrottanut yksilön palvelemasta jumalaa. Ylikorostettu kilpailuhenki on joskus saattanut ihmisen palvelemaan lähinnä omia tarpeitaan, tuntemaan itsensä ympäristönsä vastakohdaksi. Tällainen yli-individualisoituminen ei anna sijaa nöyrtymiselle, minkä voi hyvin luokitella puutteeksi yksilön psykosfäärissä. Ihminen on nimenomaan nojaava ihminen, vaikka yksilöllisyyden liturgiat kireässä kilpailuhenkisessä markkinayhteiskunnassa koreasti raikuvatkin; yksilö uupuu yksin.
Sironen on lausunut, että se jumaluus, jota terveysintoilulla palvotaan, ei ole hyvyyden, ei edes kauneuden jumala. Hänen mukaansa länsimainen ihminen lienee vieraantunut alkuperäisestä jo niin, että on suostunut välineellistämään itsensä turhamaisuuksien jumalten ruoaksi.
Jopa vaipuminen vuoteenomaksi, irtaantuminen funktionalistisesta terveydestä, toiminnasta yhteiskunnan rattaana, voi asettaa ihmisen uusien mahdollisuuksien eteen. Sairaus saattaa antaa yksilölle tilaisuuden kohdata omat ajatukset ja arvioida tarkoin omien arvojen ja elämänsisällön oleellisuutta. Menestyvyys ja toimintakykyisyyskin voivat olla ongelmallisia: ihmisen puurtaminen on palkitsevaa ja palkitsevasta tulee itsetarkoitus. Toiminnallisuuden palkitsemisen oravanpyörä voi olla esteenä sosiaalisen ja persoonallisen kehityksen jatkumiselle.”
“Kilpailuun uupunut ei tarvitse lääketiedettä vaan toisinajattelua ja aikaa, joka ei kulu loppuun.”
(Raimo Tuomainen)
Amen to that!
Airaksinen sanoi Enbusken ohjelmassa hyvin, että pitäisi unohtaa narsistinen itsensä ja halujensa ympärillä pyöriminen. Lopettaa kiukuttelu. Hyväksyä maailma sellaisena kuin se on, elää elämäänsä sellaisena, kuin se on. Hyväksyä se, mitä on.
Yritän muistaa.
En ole noudattanut Kauko Röyhkän ohjetta “jos ei huvita mennä johonkin paikkaan, älä mene”. Olen mennyt, kun olen luullut, että on pakko. Vähemmästäkin surettaa
Ulkokultainen moraali voi olla yhtä hyvin uskonnottomallakin, joten miten sen moraalin saisi sisäistymään lapselle niin, ettei aikuisenakin toimisi vain rangaistuksen pelossa ja palkinnon toivossa?
