marraskuu 27, 2008 at 3:59 ip (arki, kiitollisuus)
Tags: hyöty, kiitos, teot, tulos
Viikkokausia olen puurtanut ärsyttävän haasteellisen työn kimpussa, pyöritellyt turhia abstrakteja asioita päässä ja paperilla. Kahvitauoilla olen liittynyt valituskuoroon saanut yhteisöllistä vertaistukea,
Tänään lähdin sorvin äärestä väsyneenä ja hiukan turhautuneena siitä, miten pään sisäinen työskentely ei tuota tuloksia ja viikkojen työn tuloksena oli sekavat muistiinpanot, joihin ehkä tänään löytyi uusi näkökulma. Melkein vajosin itsesääliin siitä, miten tämänkin päivän olisi voinut käyttää hyödyllisemmin, mutta jostain syvältä kumpusikin kiitollisuus. Kiitos, että sain tehdä juuri tätä tänään. En haikaile vaihtoehtoja, koska niitä ei ole. Ja tämä ei ole epätoivoista determinismiä, vaan tosiasia. Tein tätä tänään, en muuta.
Kadulla ei näy ketään, jolle huutaa kiitos. -CMX
4 kommenttia
marraskuu 26, 2008 at 3:34 ip (arki, minuus)
Tags: arki, teot, virtaus, virtuaalielämä
Ajoittain on ollut olo, ettei ole mitään uutta sanottavaa. On pitkiä hiljaisia kausia, kun en halua väkinäisesti vääntää tekstiä. Välillä olen kyseenalaistanut, tarvitsenko koko blogia.
Tänään sen taas huomasin. Olen suorittanut ja vääntänyt väkisin muita asioita, joilla on minulle lähinnä välinearvo. Tekeminen sinänsä ei ole aina tuntunut mielekkäältä, vaan on pakollista jotta saavuttaisin jotain muuta.
Pidän hyvänä asiana sitä, etten samastu liikaa siihen, mitä teen. En juutu tekoihin.
On myös tekoja, jotka tapahtuvat. Luontainen olemisen tapa, joka ei vaadi tietoista päätöstä.
Välillä on puhdistavaa keskittyä johonkin mieluisaan tekemiseen ja unohtaa muu. Ehkä kokea flow:ta.
Niin, kaikkeen tähän blogi liittyy siten, että nytkin pitkän aherruksen jälkeen sellaisten asioiden parissa, jotka eivät saa sydäntä pamppailemaan ja sielua soimaan, on mukava mennä hieman kulissien taakse. Vai sittenkin yleisön puolelle? Katsoa asioita omasta sisimmästäni käsin eikä siitä arkisesta roolista käsin. Esimerkiksi opiskelijan roolissa saatan stressata hurjasti jostain käsitteiden määrittelystä tai aikatauluista, mutta kun tulen kotiin, luen ensin “siviilisähköpostit” (ja stressaan kaikesta lisätekemisestä mitä sieltä puskee tupaan) ja sen jälkeen menen tilaamiini blogeihin Minun Google readerin kautta, näkökulma vaihtuu. Saan kosketuksen oikeasti merkityksellisiin asioihin.
Tiedostan tilanteen skitsouden. Toisaalta pyrin arkipäiväistä korkeampaan, toisaalta tunnen, ettei ole mitään muuta kuin tämä jokapäiväinen. On ihan turhaa kehitellä päänsä sisällä kuvitelmia suuremmasta. Mutta toisaalta, subjektiivinen kokemus ja arkipäiväisten asioiden merkitys on se, mikä on inhimillistä ja yksilöllistä. Olen ollut enemmän hukassa silloin, kun olen elänyt samaistuen roolehin ja ihmisten keskinäisiin valtapeleihin. En ole se.
Bloggaamisessa parasta on se, että pääsen sitä kautta näkemään myös muiden ihmisten sosiaalisten roolien ja naamioiden taakse. Kyllä siellä taustalla on enemmän kuin mitä jokapäiväisessä kanssakäymisessä tulee itsestään annettua.
Kommentoi
