Lueskelin hengityksestä. Muutoinkin olemistani on parina päivänä kuvannut kaikenlainen -lu: oleskelu, katselu, maalailu, piirtely, kirjoittelu. Ei mikään vakavamielinen, vaan rento hengailu.
Hengityksestä mietiskelin, että elämä hengittää meissä. Jos hengitystä yrittää pakottaa, rintakehästä katoaa kaikki tila vapaalle virtaukselle, jota hengitys parhaimmillaan on. Sama pätee iloon. Sitäkään ei voi väkinäisesti pakottaa, mutta sille voi tehdä tilaa, antaa sille mahdollisuuden virrata kauttani.
Aikamme profeetat julistavat elämän- ja ajanhallintaa. Ihmisen mieli pyrkii hallitsemaan hallitsematonta. Minulle vapauttavin ja onnellisuuden tunteen parhaiten mahdollistava ajatus on ollut kaaoksen hyväksyminen. Hallintakeino kai sekin. Minulle se ei tarkoita passiivisuutta, vaan sitä, että annan asioiden ja tunteiden virtaamiselle mahdollisuuden. Luovuudellekin. Jos hallitsisin ja pakottaisin jatkuvasti, ei olisi tilaa elämälle. Onko aikataulujen, hillinnän ja hallinnan keskellä paikkaa ihmiselle, tilaa oleskella ja hengitellä?
Edit: Lukuvinkkejä näistä aiheista: Elämää, ei taistelua : hyväksyminen elämänasenteena. Anna Kåver. http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9513744124
Voiman ja ilon käsikirja. Helinä Siikala. http://www.neljastiesuomessa.net/index.php?id=1005
Ei nämä viime päivät ole täysin hengitystä miettiessä menneet 
Olen kyläillyt, syönyt, nauranut, jutellut. Varastanut naapurin pensaasta kukkia. Pelannut pelejä ulkona ja sisällä. Miten ne pelit, jotka jossain vaiheessa tuntuivat liian lapsellisilta, ovatkin nyt niitä parhaita? Olen katsonut juhannuksen aikaan nauhoittamiani elokuvia putkeen. “Nauhoitettuja” 
Minä se edelleen katson digiboksilla videoita ja kelaan filmiä ja niin edelleen Olen ihaillut kesän kukintoa ja sään vaihtelua aurinkoisesta ukkoseen, puolipivisestä raekuuroon. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, joiden seurassa olen tuntenut vapautta. Vapautta nauraa ja puhua, olla jotain muuta kuin vanhoissa kaavoihin kangistuneissa ihmissuhteissani. Hyvä tuulettaa ja hapettaa välillä sosiaalista elämäänsäkin. Ettei tukehdu.
