Otin eilisen joogin ohjeen tosissani, ja kysyin, onko mieleni vai kehoni väsynyt. Ei ainakaan kehoni, sillä ulos päästyäni jaksoin juosta hyvää oloa tuntien 30 min. Jossain 7 ja 10 minuutin välissä vilkuilin epätoivoissani kelloa miettien, enkö jaksa enempää. Jaksoin, kun ylitin tämän kynnyksen. Olen päättänyt, etten ala juoksu-kävely -vuorotteluun, koska se on tylsää ja jos olisin jossain vaiheessa joutunut kävelemään, en olisi päässyt uuteen nousuun. No sykkeethän olivat taivaissa, mutta en välittänyt. Luin aiheesta taas Sepon juoksufoorumilta, jossa toiset käskevät unohtaa sykkeen kokonaan, toiset taas hidastamaan vauhtia. Vauhtini ei ainakaan päätä huimannut, oli kohtuullinen olematta turhauttavan hidas (n. 8km/h). Taidan kallistua siihen koulukuntaan, joka ei sykkeistä perusta (joku oli juossut pitkiäkin matkoja maksimisykkeellä), jospa se siitä rauhoittuu kun alan harrastaa muita matalasykkeisempiä lajeja. Mitä se ketään haittaa, jos anaerobinen kuntoni on niin kova, että jaksan puoli tuntia 180-190 sykkeellä? 
Se ei tosin kehitä aerobista kuntoa, mutta lenkki tuntui hyvältä ja siihen perstuntumaan luotan!
Hyvä lenkki
elokuu 20, 2008 klo 11:33 ap (Juoksu, liikunta)
Tags: Juoksu, liikunta
Juoksentelua
heinäkuu 12, 2008 klo 10:10 ap (liikunta)
Tags: Juoksu, liikunta
Olisin kiitollinen, jos joku osaisi antaa juoksuvinkkejä sitä löntystelyä ja sen vaikeutta kuvaavien postien perusteella. Jaksan muita liikuntalajeja hyvinkin tunnin, parikin. On olemassa valmiita 5 kilometriin tähtääviä juoksuohjelmia, mutta ohjelma alkaa jollain 1min juoksupätkillä ja lenkin kokonaiskesto juoksu-kävely -vuorottelulla olisi aluksi n. 15 min, mikä tuntuu turhauttavan lyhyeltä ajalta nähden siihen aikaan, minkä käytän lenkille lähtemisen viivyttelyyn ja verukkeiden keksimiseen. Sitten kun ylös ulos ja lenkille pääsen, on tosi mukavaa. En vain muista sitä silloin kun laiskottelu on vienyt mennessään. Niin, kai sen juoksuohjelman voisi aloittaa jostain sieltä keskeltä ja skipata nuo alkujutut…
–
Tänään ulkoilin hyvässä seurassa ja nauroin paljon.
Ostoksia ja arkista diibadaabaa
heinäkuu 11, 2008 klo 8:04 ip (arki)
Tags: arki, Juoksu, liikunta, ruoka
Kävin ostoksilla ja löysin vaatteen, joka oli tosi kaunis. Myyjä toi esiin myös toisen tärkeän pointin: “ei tarvitse vetää mahaa sisään ja voi hengittää”. Se on ihan positiivinen asia 
Vatsaystävällinen vaate siis?
Kävin lenkillä. Aluksi tuntui tosi kevyeltä ja hyvältä. Syke pysyi rajoissaan ollen siinä 160 pintaan. Juoksin samaa reittiä kuin edellisellä kerralla, jotta pystyin vertailemaan tuntemuksia matkan eri vaiheissa. jalkakin nousi kepeämmin. Reilu 20 min oli kivaa, sitten väsähdin kesken kaiken. Sinnittelin kipurajalla vielä 10 min toivoen, että se olisi vain ohimenevä vaihe ennen kuin juoksu muuttuu taas siedettäväksi. Ei muuttunut, ohutsuoli tuntui olevan umpisolmussa, vaikka edellisestä ateriasta oli kulunut 4 tuntia. Sikäli omituista, että edellisellä lenkillä juoksin 55 min keskimäärin 10 bpm korkeammalla sykkeellä ja pystyin jatkamaan, vaikka jossain kohdassa tuntuikin, että en jaksa enää. Olen kyllä ollut vähän nuhainen. Ehkä se vaikeutti asiaa.
Tein hyvää salaattia: broilerin rintafilettä, kurkkua, tomaattia, paprikaa, tuoreita herkkusieniä ja aprikoosia. Hesburgerin kanasalaatissahan on säilykepersikkaa, joka ei ole siinä suosikkiani, mutta tuore aprikoosi antoi happamuutta salaattiin. Ja kastikkeena oli jo mainostetun pikaruokalan currykastike, jota saa kaupasta.
Nyt tämä kuulostaa muoti-, kuntoilu- ja ruokablogilta 
Ajatuksissakin oli lähinnä kulutustottumukset: ostin tänään asioita vaatteen tuotantoon liittyvillä eettisillä perusteilla, hinnan perusteella ja tunteen perusteella. Ja vatsaystävällisyyden (oikeasti oli tärkeää, että vaatteessa oli mukava olla) Ei ole yhtä periaatetta, johon aina nojaisin. Kävin tänään ekokaupassa ja parjatussa ylikansallisessa kaupassa.
Ai niin, monet ovat olleet kiinnostuneita hai-saappaistani. Ehkä sää on yksi ostoskäyttäytymiseen vaikuttava tekijä Hait ovat hyvät, tosin paria numeroa pienemmät kuin normaalisti käyttämäni kengät, ja vielä mahtuu villasukka väliin. Ne ostin nostalgian perusteella. Ja käytännöllisyyden.
Sateen huumaava tuoksu
kesäkuu 17, 2008 klo 8:18 ip (Tunnelmat)
Tags: Ajatukset, Ihmissuhteet, Juoksu, liikunta, Omien rajojen hahmottaminen, Tunnelmat
Jätinkin hai-saappaat eteisen nurkkaan ja valitsin lenkkitossut. Ne olivat olleet käyttämättöminä liian pitkän aikaa. Olen aloittanut ja lopettanut lenkkeilyharrastusta noin 6 kertaa parin vuoden sisällä. Nyt päätin, etten aloita mitään. Teen tämän lenkin, tänään, tässä kunnossa, tällä hetkellä. Ilman sitoumusta mihinkään harjoitteluohjelmaan. Päätös toimi. En ole juossut kuukausiin. Olin luovuttaa ensimmäisen parin sadan metrin aikana, kun jalka ei ollut nousta ollenkaan. Pilkoin matkani osiin. Vielä tuon lyhtypylvään ohi. Vielä tuon mutkan taakse. Tämän mopopoikaporukan kohdalla en varmasti luovuta. Tapailin mielessäni laulujen sanoja, ja päätin juosta “vielä tämän biisin ajan”. Onneksi minulla ei ollut iPod mukana, sillä sateen ropina ja illan hiljaisuus kuulosti kauniimmalta kuin mikään musiikki. Ja jossain vaiheessa huomasin nauttivani. Jalat olivat inhottavan märät, kylkeä puristi ja sade yltyi, mutta minä nautin juoksusta. Jos olisin nähnyt itseni ulkopuolelta (vielä tietäen, kenestä juoksun välttelijästä on kyse), olisin soittanut poliisin tai ambulanssin. Typerä hymy ja hullunkiilto silmissä juoksemassa kaatosateessa. Sain voimaa sateen tuoksusta ja metsän häikäisevästä vihreydestä. En suorittanut lenkkiä, vaan ehdin ihailla ympäristöäni. Tutussa kaupunginosassa eksyy valitettavan harvoin ja kulmat ovat liian tuttuja. Nyt eksyin hetkeksi tuntemattomalle polulle. Katselin matkalla, löytäisinkö jostain syreeninkukkia. Hämyisten polkujen ylle kaartuneet pensaat olivat kiusallaankin kitukasvuisia ja kukat rupsahtaneita, kun taas keskellä pihoja kasvavat kukoistivat valkoisuuttaan ja violettiuttaan kuin kiusallaan. “Nännännää, täällä olemme, valvovan silmän alla.” Kohtasin juuri ennen kotiani polulla kissan, joka oli kummallisessa asennossa. Hiippailin lähestyessäni sitä, mutta se säntäsi karkuun. Toinen kissa oli katseeltani katveessa, ja juoksi vastakkaiseen suuntaan. Taisin keskeyttää nuorenparin kesäisen heilastelun, antakaa anteeksi
Juoksusta jotain tietävät kertokoon, miksi sykkeeni nousi useaan otteeseen yli 190:n? Jos aloin tarkoituksella laskea sykettä, juoksu tyrehtyi lähes kävelyksi. Juoksin sykemittarin piippailuista välittämättä. Huono kunto kai. Olenko tuomittu löntystelemään kunnes jalomman näköiset liikeradat eivät aiheuta sykkeen nousua ylärajoilleen?
Kotiin saavuin edelleen typerä ilme kasvoillani ihmetellen sisuani ja outoa onnen tunnetta sateessa uittamisen jäljiltä. Ehkä koivut erittivät ilmaan eteeristen öljyjen huuruja… Kävin suihkussa ja korkkasin uuden suihkusaippuani, joka oli litrahinnaltaan lähellä ryöstöä. Minä halusin ostaa muutaman matkakokoisen pullon eri tuoksuisia saippuoita, koska olen puoli vuotta yrittänyt kuluttaa joululahjaksi saatua, kyllästyttävää saippuaa. Aistini vaativat vaihtelua.
Minulla on elämässäni pohdinnan paikka. Huomaan, että usein päädyn miellyttämisen ansaan sillä hinnalla, että itse kärsin. Sekin on valinta. Miksi valitsen ihmissuhteissani olla se, jonka päälle voi kaataa likavedet? Annan toisten määrittää olemisen tapani, “tällaisen säiliön tarvitsen ahdistukselleni, likavedelleni”, ja sellaiseksi muovaudun. Unohdan oman muottini. Olen pelkkä täydentävä vaste. Tällaiset päivät kuin tämä, jolloin teen itse valitsemiani asioita omassa tahdissani ja saan tilaa ajatella omia asioitani enemmän kuin muiden, vahvistavat ääriviivojani. Tässä olen ja tätä minä haluan.
