Kirjoja

Kiehtovia luettuja, uudelleen luettavia ja lukemattomia kirjoja sekä ajatuksia niistä:

 

Simula, Pertti: Miten voit?

Kirjassa käydään läpi monia arkipäivän ilmiöitä, kuten suuttumista, stressiä, rakkautta, syyllisyyttä ja ujoutta integraalisen psykoanalyysin näkökulmasta. Keskeisenä sanomana mieleen jäi, miten ihmisen nähdään olevan syvällä sisimmässään hyvä, aito ja kaunis. Erilaiset psyyken esteet vääristävät ja estävät tuon perusolemuksen ilmenemistä.

Toinen arvokas seikka Simulan kirjassa oli se, että sekä ylenmääräinen positiivisuus että negatiivisuus ovat yhtä  totuuden vääristelyä. Realismi on pyrkimystä pois asioiden liiallisesta subjektiivisuudesta. Minuun tämä kolahti siksi, että oma ajoittainen pessimismini ja kyynisyyteni on naamioitunut realismin kaapuun. Olen kuvitellut olevani realisti, vaikka olen ollut inhorealisti. Siinä on suuri ero. Realismi auttaa myös muitten ihmisten kanssa: jos suhtaudun itseeni realistisesti, en idealisoi tai arvostele muitakaan. Monet edellä mainitut arkipäivän ilmiöt ovat seurausta joko itsensä tai muiden idealisoinnista tai alistamisesta. 

 

Anna Bornstein: Arkipäivän psykologiaa buddhalaisittain.

“Miten päästä käsiksi mielen syvimpiin kerroksiin? Voiko länsimainen psykolgia oppia tässä jotakin buddhalaisuudesta?” Tämä kirja minun on ehdottomasti luettava uudelleen!

Tulkitsin edellä kuvatut kirjat aika yhteneväisiksi perusteemoiltaan.  Itse ajattelen, että molemmissa em. kirjoissa puhuttiin ihmisen sisimmästä kuin kristallista, jonka ympärille persoonallisuus muodostaa lotuskukan. Jos persoonallisuus on jäykkä ja täynnä esteitä, se on kuin kiinni oleva lotus, jonka terälehtien välistä todellinen olemus ei pääse loistamaan. 

 

Tapio Koski: Juoksemisen filosofia. 

Tällä hetkellä iltalukemisena, ja olen ollut samaa mieltä joka sivun kanssa. Oma juoksuharrastukseni ei ole edennyt kovin pitkälle vielä, mutta minusta kirjan sanomaa ei ole pakko ottaa kirjaimellisesti juoksuun liittyvästi, vaan löysin samoja kokemuksia mm. tanssiharrastuksestani.

 

Tapio Koski: Liikunta elämäntapana ja henkisen kasvun välineenä. Filosofinen tutkimus liikunnan merkityksestä, esimerkkeinä jooga ja zen-budo.

Luen ehkä tulevaisuudessa, vaikka väitöskirjana on aika tiukkaa asiaa. Käsiteltyjen lajien syvempi tunteminen varmasti auttaisi ymmärtämisessä, tämä ei ehkä ole niin helposti yleistettävissä muihin lajeihin? Mutta jotain muuta saattaisi kiinnostaa tämä, siksi maininta. (Esim. Olematon, vink vink?)

Voiko blogiin rakastua?

…enkä ole rakastunut blogin pitäjään, vaan kirjoituksiin! Asioihin. Aiheisiin. Lauseisiin. Siihen, miten kirjoittajan kehollisuus ja siinä läsnä oleminen välittyy tekstin kautta minun kehooni saaden aikaan voimakasta samaistumista aistimuksiin. 

Kokeile itse:

http://tallapuolen.blogspot.com/

 

Minä koen samuutta.

Hyväksyntää

Nyt tuli tarve kirjoittaa jostain niin epämääräisestä ja abstraktista, etten tiedä oikeita sanoja…

Ehkä tarkoitan sitä ristiriitaa, mitä koen elämässäni hallinnan ja irti päästämisen välillä. Joskus voin olla hyvin onnellinen, kun tyynesti hyväksyn kaiken. Päästän irti, laitan elämän (muiden näkökulmasta) läskiksi, en ota elämää ja itseäni liian vakavasti. 

Sitten tulevat vastaan normit: täytyisi olla tehokas ja aikaansaava, täytyisi suorittaa ja ansaita oikeus olemassaoloonsa, täytyisi tehdä jotain. Täytyisi ottaa elämä haltuun. 

Olen ollut kesän aika onnellinen. Aika rento. Aika löysin rantein. En ole laittanut elämää ihan risaiseksi, mutten pingottanutkaan. Ollut. Elänyt ja hengittänyt. Katsonut, mitä tapahtuu. “Urallani” olen mennyt pikemminkin taaksepäin, tehnyt vähemmän stressaavaa hommaa, vaikka olisi ollut mahdollisuus “parempaan” – muiden näkökulmasta. Minulle tämä on ollut juuri sopivaa. 

En ole oikeastaan tehnyt mitään, en ole suorittanut hienoja kesälomamatkoja enkä pessyt ikkunoita, vaikka piti.

Olen paljon onnellisempi kuin viime talvena, jolloin suoritin hurjan määrän kursseja yliopistolla. Piti muka olla tehokas, kun olen jo niin vanha. Ansaita jotenkin paikkansa ja oikeutensa vielä olla opiskelijana. 

Niin, taas tämä “päästääkö irti vai pitääkö kiinni?”. 

Miten osaisin pitää kiinni tästä omasta kokemuksesta, mikä on minulle hyväksi. Enkä siitä, mitä ne kuuluisat “muut” pitävät arvossa. Palaan taas aiemmin mainitsemaani Siikalan elämä – maailma -jaotteluun. Kiinni pitäminen on maailman säännöissä ja rakenteissa pyristelyä. Irti päästäminen antaa tilaa elämälle olla ja virrata minussa. 

Mietin, miksi aina haaveilen jostain totaalisesta irtiotosta, mutten kuitenkaan toteuta sitä. Riskinä on kai, etten enää haluaisi palata ollenkaan tähän yhteisöön, siis yhteiskuntaan. Kaipa sitten sinnittelen tässä sisällä, mutta kuitenkin ulkopuolisena tarkkailijana. 

Löysin todella kiinnostavan blogin, johon aion palata ihan ajan kanssa. Pikainen selailuni vahvisti kuitenkin sitä, että on olemassa monenlaisia tapoja olla ja elää. Löysin sieltä myös ego-näkökulman, eli irti päästäneenä ja heittäytyneenä minulle hyvin moni maailman asia on “ihan sama” tai hyväksyttävissä, mutta ego pitää ylpeänä kiinni. (Siikala käyttää elämän vastustajasta nimeä Eegon.) Kai tämäkin analyysi on egon ylpeyden tarvetta saada kaikki asiat haltuun ja ymmärretyiksi. Ymmärtäisinpä myöntää, etten ymmärrä mitään :)

 

Edellä mainitussa blogissa oli mielenkiintoista asiaa myös kehosta. Kirjoittaja pohtii, miten usein ihmiset ovat jännittävät kehoaan sen takia, että tulee olla yleisesti hyväksytty ja “cool”. Usein. Harrastan monesti ihmisten kehonkielen tarkkailua. Yhteiskunta asettaa monia odotuksia kehon asennoille, ulkonäöstä nyt puhumattakaan. Itse esimerkiksi istun kotona tuskin koskaan tuolilla, vaan oleskelen pehmeällä matolla milloin mitenkin päin. Nivelet saavat olla täysin kiinni ja täysin auki, mikä ei ole mahdollista töissä ja opiskellessa tuolilla kököttäessä. Harrastuksestani (onko se nyt jotain kehon mukaista liikuntaa, vai miksi sitä kutsuisi) olen oppinut vihdoin rentouttamaan mahan. Naisille on tyypillistä vetää vatsaa sisään ja pidättää hengitystä, jolloin rintakehän ja koko ylätorson asento menee epäluonnolliseksi. Itsellänikin oli tissit ennen pystyssä ja hartiat korvissa. Alavatsan rentous on vapauttanut ylävartalon jännityksiä. Myös lantion virheasento on alkanut korjautua. Tuntuu, että vatsan toimintakin on normalisoitunut. Ihan vaan rentoutumalla ja päästämällä hengityksen vapaaksi. Ennen hengitin pinnallisesti keuhkojen yläosalla, nykyään hengitys menee ihan alas asti. Aluksi rentona oleminen oli vaikeaa, kun en ollut tottunut hyväksymään vapaana pömpöttävää mahaa. Nyt, kun olen vuoden sisällä tottunut tähän tilaan, en enää pystyisi olemaan millään muulla tavalla. Vatsan laihistaminen ahdistaa. Kokeilepa tätä kotona :)

Askelia ja naiseksi kasvamista tv-avaruudessa

Askelia joogatiellä -ohjelma tv1:lla lupasi pintapuolisen katsauksen astangajoogan pääperiaatteisiin. En kirjoita astangajoogasta, koska en koe ymmärtäväni siitä vielä mitään. Ehkä se, että ymmärrän ymmärtämättömyyteni, on hyvä alku. Joogi puhui itsensä rakastamisesta yksinketaisesti, ei itseä ylikorostaen eikä väkinäisesti. Yksinkertaisesti. Haastateltu nainen sanoi joinain päivinä tuntevansa inhoa kehoaan kohtaan ja etsivänsä siitä vikoja. Noina hetkinä hän saattaa alkaa tarkastella yksityiskohtia, kuten sitä, miten ihmeellinen luomus ihmisen käsi, hänen oma kätensä on, ja keskittyen siihen saada ikävät ajatukset pois. Ihminen on täynnä ihmeellisiä yksityiskohtia. Nainen sanoi toisaalla, että päämäärät ovat hyviä suuntaamaan elämää, mutta elämän tuomat sattumat on vain hyväksyttävä. Hyvä opetus ohjelmasta oli myös erottaa mielen ja kehon tarpeet toisistaan. Jos mieli on väsynyt, sen ei pitäisi antaa vaikuttaa kehoon, vaan harjoitella mielen vastustuksesta huolimatta. “Jos istut maassa ja hoet itsellesi olevasi väsynyt etkä jaksa mitään, ja käärme lähestyy sinua, mitä teet? Sanotko käärmeelle, ettei häiritse sinua kun olet väsynyt, vai juoksetko karkuun? Kehostasi löytyy kyllä virtaa!” Tähän voisin lisätä itselleni muistutuksen, että voisin miettiä kaksi kertaa, onko minun kehollani nälkä eli energiavaje, vai kaipaako mieleni jotain tekemistä tai lohdutusta. Ehkä syömisen sijaan kävelyllä käyminen tai venyttely voisi piristää enemmän. Tai sitten tarvitsen energiaa aggressiosta: eräänä päivänä olin hyvin vihainen, ja vihan puuskassa asiat, jotka yleensä vievät kauemman aikaa, sujuivat hyvin rivakkaan tahtiin. Olen siis liian tyytyväinen ja hyväntuulinen, mikä laiskistaa minua :)  

Ohjelman myötä muistin taas huomioida hengitykseni. Huomaan sen lyhyessä ajassa muuttuneen paljon syvemmäksi. Joskus pinnallinen hengitys pääsi vain solisluiden kohdalla, nyt olen oppinut rentouttamaan alavatsan niin, että pystyn hegittämään koko vatsan alueella. 

 

5 kulmaa kosmologiaan: Elämä ja tajunta -ohjelma pyöritteli ihan mukavassa hengessä elämän suuria kysymyksiä, kuten lajien kehitystä ja tajunnan olemassaolon edellytyksiä. Päällimmäisenä jäi mieleen, että ihmiset kuvittelevat evoluution tarkoituksena olevan ihminen, luomakunnan kruunu. Jaa-a, lienemmekö kehityksen huipulla? Muistin Jostein Gaarderin Mayasta sanat “Maailmankaikkeuteen tähyävä silmä on maailmankaikkeuden oma silmä”. Tarkoittaen kai samaa kuin tässä ohjelmassa mietittiin, että tietoisuus, se, että voimme ylipäätään olla tässä miettimässä maailman syntyä, kehitystä ja omaa tietoisuuttamme, on maailmankaikkeuden alusta asti jatkuneen prosessin ansiota.

 

Dokumenttiprojekti: seksi Kiinassa kertoi seksuaalisten asenteiden murroksesta. Maon aikakaudella vallinnut puritanistinen kontrolli on mennyt toiseen ääripäähän, eli prostituutio ja vapaa seksi rehottavat, vaikka maan virallinen kanta seksiin on tuomitseva. Vanhemmat kauhistelevat nuorten käyttäytymistä. Seksibisnes kukoistaa, mutta toisaalta ihmisten tietämys perusasioista ja ehkäisystä on hukassa. Haastateltu neuvontatyötä tekevä kertoi esimerkin, että tyttö luuli seksin tarkoittavan sitä, että sängyssä mies ja nainen koskettelevat jaloilla toistensa jalkoja. (Voihan se olla sitäkin ;)) Toinen taas oli ollut huolissaan, voiko poikaystävän kanssa uimisesta tulla raskaaksi. Kamalalta tuntui myös nuorten tyttöjen ajautuminen prostituutioon. Viime viikolla tulleessa Ben&Teller -jaksossa oli aiheena sukupuolivalistus USA:n kouluissa, mistä tuli Kiinan meininki mieleen. USA:ssa seksistä kieltäytymistä esitetään usein seksivalistuksessa ainoana ehkäisykeinona. Pidättäytymisen valinneet nuoret kertoivat pitävänsä myös ehkäisyä syntinä, ja että jos sortuisivat esiaviolliseen seksiin, he eivät käyttäisi ehkäisyä. Voi kaksinaismoralismia! Sukupuolivalistusta ei omana kouluaikanani ollut, koska opettaja häveliäisyytensä vuoksi hyppäsi ihmisen lisääntymisestä kertovat sivut ohi. Kotona asenteet ovat olleet tyyliä “poissa silmistä, poissa mielestä”, eli kun lapselle ei kerrottu asioita, oletettiin kai, ettei hän niitä muualtakaan saa tietoonsa. Kuukautisten alkaminen tuntui häpeälliseltä, ja salasin sitä jonkin aikaa. Onneksi olen aina ollut ahkera kirjaston käyttäjä ja osannut ottaa itse selvää uteliaisuutta herättäneistä asioista, ja löytänyt paljon asiallista ja oikeaa tietoa. Ehkä minusta siksi kasvoi niin kieroutunut ;) , ja loppujen lopuksi naiseuteni kanssa sovussa oleva olento, joka osaa heittätyä hetkeen ja nauttia enemmän kuin Cosmopolitanien orgasmivinkkejä ulkoa opettelevat ihmisen kuoret koskaan! ;)

Alastomana

Tuossa aikaisemmassa postauksessa kerroin, että olisin esim. erotiikkamessuilla vaivautunut esiintyjien alastomuudesta. Muutoin alastomuus on minusta kiehtovaa ja mielenkiintoista. Siis silloin, kun se on luonnollista, luontevaa eikä hyökkävää ja väkinäisesti seksualisoitua. Minulla ei ole vaikeuksia saunoa sekalaisessa seurueessa, koska saunominen ei ole seksuaalisesti latautunut tilanne. Jonkun erityisen ihmisen kanssa se voi olla myös sitä ;) Olen utelias kehojen suhteen, niiden erilaisille mittasuhteille ja pinnanmuodostuksille. Mutta se ei ole aina eroottista kiinnostusta.  

Minulla ei ole vaikeuksia olla alasti ei-eroottisessa mielessä. Mutta olen aika ujo eroottisissa tilanteissa, ainakin alussa. Nykyisen miehen kanssa ujoilin pitkän tutustumisen jälkeen, vaikka muutoin olin sopusoinnussa kehoni kanssa. Seksi on niin intiimiä ja henkilökohtaista. Ja olen onnellinen ujoudestani ja siitä, että herkkyyteni on säilynyt. 

Henkistä alastomuutta pelkään enemmän. Monelle ihmiselle ja monissa ympäristöissä ylläpidän kulisseja ja kätken itseni naamion taa. Seksissä täytyy hellittää naamioista ja uskaltaa paljastaa omat intiimit kasvot.

Kehosta keskellä kesäyötä

Satuin selaamaan Glorian heinäkuun numeroa, jossa viimeisellä sivulla pastori Hilkka Olkinuora kirjoittaa ilosta. Hän kirjoitti lihan iloista eli naisen kehosuhteesta. Hän sanoi jotakuinkin, että nainen on aina käsivarren mitan päässä itsestään ja arvioi kehoaan ulkopuolelta. Tästä toteamuksesta tulee mieleen Härkösen Akvaariorakkautta -kirjan päähenkilö, joka koki tarkkailevansa itseään ja seksielämäänsä ulkopuolelta.

Joskus tulee tehtyä niin, mutta enimmäkseen koen olevani läsnä kehossani. Koen sen myös muiden kuin näköaistin kautta, sisältäpäin. Ehkä se välittyy myös ulospäin, onko kehossa ketään kotona. 

 

Äääh, minulla oli joku hieno missio tälle kirjoitukselle, mutta luovutan tältä erää tähän.

Seksiä!

Unohdin tuossa yhtenä iltana kirjoittaa ajatuksista ohjelmasta Seksiä Victorin kanssa.  “Joko halunne ovat palanneet seksintappaja G-pisteen jäljiltä takaisin? Ruotsalainen Seksiä Victorin kanssa näyttää, miten asiaohjelma seksistä oikeasti tehdään. Sarja puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, muistaa myös huumorin eikä tunnu tippakaan törkyiseltä tai tirsku kakaramaisesti.” (KSML.fiKyllä, G-piste oli seksintappaja ja täynnä stereotypioita. Ja surullinen muistuttaja siitä, millaisessa maailmassa elämmekään, kun suomalainen uusi naisten ohjelma naisille oli niin kauheaa katsottavaa. Siihen verrattuna tuo FST:n ohjelma on hyvä. 

Edellisessä Victorin jaksossa aiheena oli ulkonäkö ja kulttuurin kautta opittu seksikkyyden käsite. Sehän näissä ohjelmissa ärsyttää, että aiheet aivät sinänsä tarjoa mitään uutta. Mutta onhan se ilahduttavaa, että itselle selvät asiat pääsevät telkkarissakin esiin ja kaiken soopan keskelle tuomaan jotain raikkautta. Tosin asiapuolella ohjelman huipennus oli, että seksikkyyden käsitettä voi laajentaa ja että naisillakin voi olla karvoja. :O Mutta valitettavasti lienee olemassa ihmisiä, joille nuokin asiat pitää erikseen kertoa. Riemastuttavia ja kakaramaista tirskumista kotisohvalla aiheuttaneita olivat toimittajan ja haastateltavan havainnolliset käsiliikkeet siitä, miten karvat voi sormin siirtää sivuun toiminnan tieltä. Ei suomalaisissa ohjelmissa voisi kuvitellakaan vastaavaa, ainakaan asiallisesti ja toteavasti tehtynä. 

En ole kaikkia jaksoja katsonut, mutta myös seksi ja valta -jakso jäi ohueksi omasta näkökulmastani, koska olen opinnoissa perehtynyt aiheisiin melko syvällisesti. Melkein aloin lähettää hakemuksia telkkarin seksiohjelmien asiantuntijakaartin puolelle ;)  

No, jos ei ole tullut selväksi, niin inhoan monenlaista normatiivisuutta. Taidan itse elää aika normatiivista elämää, mutta haluan, että minulla on vapaus periaatteen tasolla olemassa. Vaikka sitten kasvattaa ne karvat, jos kehtaan.

Aion kyllä katsoa muutkin jaksot muistaessani. Jos vaikka oppisin jotain uutta. Tulevien jaksojen aiheita: rajat, keho ja tavanomaisuus. Oma veikkaukseni jaksojen annista on, että jokaisella on oikeus määrittää omat seksuaaliset rajansa (haastateltavina on ainakin väkivaltaa kokeneita naisia), että miehen keho on arvokas vaikkei aina seisoisikaan ja että tavanomainen seksi voi olla hyvää, ettei aina tarvita akrobatiaa. Hyviä sanomia siis, mutta surku, että nämä ovat “vaihtoehto-ohjelmassa” esiin tuotavia asioita eivätkä mainstreamia… Ehkä jonain päivänä valtamedia välittää samaa viestiä? 

Voi, on liian myöhä julistaa median (hetero-)normatiivisuudesta enempää. Lisää asiantuntijalausuntoja luvassa joskus. 

(Enkä minä usko, että oikeasti olisin asiantuntija. “Jokainen on oman elämänsä asiantuntija”, tai muuta imelää elämäntapavalmentajajargonia tähän ;) )

Tylsää?

Eilen oli kävijälaskurin mukaan blogini suosituin päivä. Kuka täällä käy? :)

Olisi mielenkiintoista tietää, sillä luulen aika monen kääntyvän pois täältä jutuista, joissa ei puhuta muodista, käsitöistä eikä leivonnasta. Eivät nämä aiheet pannassakaan ole, mutta enemmän tulee kirjoitettua pään sisäisistä asioista.

Kuten nyt siitä, miten monet ihmiset ovat valitelleet kesälomallaan tylsyyttä, kun ei ole sateen vuoksi tekemistä tai muuta vastaavaa. Yksi on alkanut urakalla siivoamaan ja toinen on kaivanut etukäteen esiin syksyn tenttikirjoja. 

Taidan olla kummallinen, kun saatan viihtyä pitkiä aikoja tekemättä mitään erityistä. Olla jouten. Pohdiskella. Ehkä joku tehopakkaus kutsuisi sitä ajan tuhlaukseksi. 

Hyväksyntäkirjan kirjoittaja varmaan kehottaisi tylsyydestä kärsivää ihmistä painamaan hyväksyntänappia ja tarkastelemaan tylsyydentunnetta mielenkiinnolla. Minä teen tätä jo automaattisesti. Hassua, miten jotkut ensin opettelemalla opetellut ajatusmallit automatisoituvat ajan myötä, vaikka ensin tuntui vaikealta. Onhan siitä jo pari vuotta, kun luin Anna Kåverin Elämää – ei taistelua ja sen kirjan “parin” Åsa Nilssonnen Kuka ohjaa elämääsi – tietoisuustaidot arjen apuna. Täytyisi lukea uudestaan ja katsoa, miltä ne nyt näyttäisivät. 

Ehkä tylsyyden tekeminen mielenkiintoiseksi on yksi tapa paeta tylsyyttä. Mutta miksi pakenisin sitä turhiin tv-sarjoihin, tupakointiin tai muuhunkaan?

- Ihan yhtä mielekästä toimintaa tämä on, yritän itselleni uskotella :)

(Ja aina sillointällöin pakenen itsekin saippuasarjojen kuplaan)

Samaa asiaa kertoo varmaan se, miten moni tuttu pitää joogaa tylsänä ja jopa naurettavana harrastukena. MInulla aluksi säntäili ajatus minne sattuu, mutta nykyään tavoitan olotilan, jossa ei tarvitse ajatella mitään. Aina se ei onnistu. Kykenen saavuttamaan tilan, jossa liike ohjaa minua enkä minä liikettä ja jossa hengitys virtaa vapaana. Toisessa, vauhdikkaammassa harrastuksessa pystyn samaan, vaikka tilanne on aivan erilainen. 

Tylsyys on mielentila. Ulkoinen tilanne ei voi sitä minulle aikaansaada. 

Jooga ja harrastukset vievät ajatukseni suhtautumiseen omaan kehoon. Kehosuhteeni on ollut vaihteleva. Lapsena siihen ei kiinnittänyt huomiota, kunnes koulussa alettiin kiusata varhaisen fyysisen kehittymisen johdosta. Teini-iässä kanavoin ahdistusta kehooni tarkkailemalla kaloreita ja painoa sekä urheilemalla. Varsinaista syömishäiriötä ei ole koskaan ollut, mutta aika korotunutta tuo tarkkailu oli. Se oli hallintakeinoni kaaokseen. Myöhemmin kehoa määrittivät ihanteet ja miesten katseiden kohteena oleminen, tai pikemminkin naisten, koska naiset ovat ankarampia toisilleen. Pystyin kohtalaisesti irrottautumaan näistä määrittelyistä, mutta aina takaraivossa oli tunne milloin liiasta laihuudesta, milloin lihavuudesta, milloin liian pienistä tisseistä ja milloin liian “latinalaisesta” pyllystä. Kunnes löysin joogan ja tanssimisen. Näissä lajeissa kehoa ei tarkastella ulkokohtaisesti, ei arvostella eikä arvoteta. Terveys ja oma kokemus on tärkeintä.

Suhteestani kehooni puuttuu nykyään länsimaiset vaatimukset, tai oikeastaan kaikki vaatimukset. Ei keho ole jotain, mitä jatkuvasti muokkaan, vaan se muovautuu itsestään valintojeni ja eletyn elämän mukana. Hallinnasta hellittäminen. 

Jonkin aikaa sairastelin, jolloin näin kehoni lähinnä lääketieteen ja fysioterapian näkökulmasta, ongelmien sävyttämänä. Mutta keho on paljon enemmän! Kipuun en osannut suhtautua kovin suurella mielenkiinnolla tai hyvällä asenteella. 

Kehosta ja kehollisuudesta voisin kirjoittaa enemmän myöhemmin. Aihe on niin kiehtova. Kyllä, olen nainen ja viihdyn kehossani.