syyskuu 16, 2008 at 5:22 ip (Uncategorized)
Tags: harrastukset
Tämä jäi eilen kuumeen takia välistä:
Juu, “vapaa-aikaani sävyttää kunnianhimoinen lahjakkuuksien osoittamisen vietti” (ks edellinen postaus). Minun kohdalla taitaa olla kyseessä päinvastainen, eli lahjattomuuteni osoittaminen 
Uskon nimittäin, ettei tuo touhu ole ollenkaan niin helppoa kuin miltä näyttää. Ehkä tulevaisuudessa siis luvassa kompasteluani taijin poluilla 
heinäkuu 13, 2008 at 12:42 ip (ajanviete)
Tags: harrastukset, Ihmissuhteet
Oleskelen tänään sisällä kuunnellen välillä sadetta, välillä jazzin, reggaen ja ambientin kategorioihin kuuluvaa musiikkia. Eilen olin koko päivän auringossa ystävien kera, tänään laitoin villasukat jalkaan.
Huomasinpa, että en ole missään asiassa kovin tarkka tai ehdoton. En fanaattisesti harrasta mitään. Kunhan kuuntelen jotain mukavaa musiikkia, juoksentelen silloin tällöin, nautin kauniista asioista, olivat ne sitten arkisia esineitä, luontoa, ihmisiä tai taidetta tyylisuuntiin katsomatta. Saattaa tällä olla tekemistä senkin kanssa, että en ole harjoitellut yhtä taitoa ylitse muiden, vaan osaan tasaisesti vähän kaikkea.
Ihmisiä jaotellaan asia- ja tunnekeskeisiin, ja minä taidan olla sellainen tunnepainotteinen ainakin mieltymysteni suhteen. Valitsen fiilispohjalta. Mutta muussa elämässä olen aika asiallinen, enkä kovin tulisieluisesti lähde asioita ajamaan. Monilla asiat sekoittuvat tunteeseen, eli kannatetaan tiettyä tyylilajia tai tiettyjä ajatuksia tunteen palolla.
Onkohan intohimo sen tunteen nimi. Enkö tunne intohimoa?
Intohimo liittyy kai siihen virtauksen tunteeseen, jonka voin tavoittaa harrastuksissa. Mutta se tunne ei tule oikeaoppisesta suorittamisesta, vaan siitä, että on mukava tehdä sitä mitä tekee. Tanssiaskeleen ei tarvitse mennä oikein, vaan tärkeintä minulle on ilon kokemus. Pidän kauneudesta ympärilläni, mutta se ei tarkoita sisustuslehden kansikuvamateriaalia, vaan tunnelmaa.
Intohimo vai obsessio suorittamisesta? Valitsen ensimmäisen, kiitos Toki harrastuksia voi ajatella ajantappamiseen ja itsensä kehittämiseen tähtäävien välillä. Toisissa “jalostuu” enemmän kuin toisissa. Tai sitten vain RELAA.
———————-
Haluan olla avoin erilaisille elämän muodoille. Haluan löytää tarinoista ihmisen oman kokemuksen, oman näkökulman. Siihen eläytymällä voi ehkä itse kokea sellaista, mitä ei muuten kohtaisi.
En halua jäykistyä. En halua määrittää ennalta, että tätä minä teen ja tätä en koskaan. Tämä on aina ja ehdottomasti hyvää, tämä pahaa.
Jatkuva kyseenalaistaminen ja sisäisen maailman liikkeessä olo pakottaa nöyräksi.
———————–
Note to self:
Ihmisiä voi luokitella kaoottisista sellaisiin, jotka vaativat pitää kaikki langat käsissään. Olen alkanut pitää ensimmäiseen kallistuvista enemmän
heinäkuu 9, 2008 at 1:06 ip (arki, keho)
Tags: arki, harrastukset, keho
Eilen oli kävijälaskurin mukaan blogini suosituin päivä. Kuka täällä käy?
Olisi mielenkiintoista tietää, sillä luulen aika monen kääntyvän pois täältä jutuista, joissa ei puhuta muodista, käsitöistä eikä leivonnasta. Eivät nämä aiheet pannassakaan ole, mutta enemmän tulee kirjoitettua pään sisäisistä asioista.
Kuten nyt siitä, miten monet ihmiset ovat valitelleet kesälomallaan tylsyyttä, kun ei ole sateen vuoksi tekemistä tai muuta vastaavaa. Yksi on alkanut urakalla siivoamaan ja toinen on kaivanut etukäteen esiin syksyn tenttikirjoja.
Taidan olla kummallinen, kun saatan viihtyä pitkiä aikoja tekemättä mitään erityistä. Olla jouten. Pohdiskella. Ehkä joku tehopakkaus kutsuisi sitä ajan tuhlaukseksi.
Hyväksyntäkirjan kirjoittaja varmaan kehottaisi tylsyydestä kärsivää ihmistä painamaan hyväksyntänappia ja tarkastelemaan tylsyydentunnetta mielenkiinnolla. Minä teen tätä jo automaattisesti. Hassua, miten jotkut ensin opettelemalla opetellut ajatusmallit automatisoituvat ajan myötä, vaikka ensin tuntui vaikealta. Onhan siitä jo pari vuotta, kun luin Anna Kåverin Elämää – ei taistelua ja sen kirjan “parin” Åsa Nilssonnen Kuka ohjaa elämääsi – tietoisuustaidot arjen apuna. Täytyisi lukea uudestaan ja katsoa, miltä ne nyt näyttäisivät.
Ehkä tylsyyden tekeminen mielenkiintoiseksi on yksi tapa paeta tylsyyttä. Mutta miksi pakenisin sitä turhiin tv-sarjoihin, tupakointiin tai muuhunkaan?
- Ihan yhtä mielekästä toimintaa tämä on, yritän itselleni uskotella
(Ja aina sillointällöin pakenen itsekin saippuasarjojen kuplaan)
Samaa asiaa kertoo varmaan se, miten moni tuttu pitää joogaa tylsänä ja jopa naurettavana harrastukena. MInulla aluksi säntäili ajatus minne sattuu, mutta nykyään tavoitan olotilan, jossa ei tarvitse ajatella mitään. Aina se ei onnistu. Kykenen saavuttamaan tilan, jossa liike ohjaa minua enkä minä liikettä ja jossa hengitys virtaa vapaana. Toisessa, vauhdikkaammassa harrastuksessa pystyn samaan, vaikka tilanne on aivan erilainen.
Tylsyys on mielentila. Ulkoinen tilanne ei voi sitä minulle aikaansaada.
Jooga ja harrastukset vievät ajatukseni suhtautumiseen omaan kehoon. Kehosuhteeni on ollut vaihteleva. Lapsena siihen ei kiinnittänyt huomiota, kunnes koulussa alettiin kiusata varhaisen fyysisen kehittymisen johdosta. Teini-iässä kanavoin ahdistusta kehooni tarkkailemalla kaloreita ja painoa sekä urheilemalla. Varsinaista syömishäiriötä ei ole koskaan ollut, mutta aika korotunutta tuo tarkkailu oli. Se oli hallintakeinoni kaaokseen. Myöhemmin kehoa määrittivät ihanteet ja miesten katseiden kohteena oleminen, tai pikemminkin naisten, koska naiset ovat ankarampia toisilleen. Pystyin kohtalaisesti irrottautumaan näistä määrittelyistä, mutta aina takaraivossa oli tunne milloin liiasta laihuudesta, milloin lihavuudesta, milloin liian pienistä tisseistä ja milloin liian “latinalaisesta” pyllystä. Kunnes löysin joogan ja tanssimisen. Näissä lajeissa kehoa ei tarkastella ulkokohtaisesti, ei arvostella eikä arvoteta. Terveys ja oma kokemus on tärkeintä.
Suhteestani kehooni puuttuu nykyään länsimaiset vaatimukset, tai oikeastaan kaikki vaatimukset. Ei keho ole jotain, mitä jatkuvasti muokkaan, vaan se muovautuu itsestään valintojeni ja eletyn elämän mukana. Hallinnasta hellittäminen.
Jonkin aikaa sairastelin, jolloin näin kehoni lähinnä lääketieteen ja fysioterapian näkökulmasta, ongelmien sävyttämänä. Mutta keho on paljon enemmän! Kipuun en osannut suhtautua kovin suurella mielenkiinnolla tai hyvällä asenteella.
Kehosta ja kehollisuudesta voisin kirjoittaa enemmän myöhemmin. Aihe on niin kiehtova. Kyllä, olen nainen ja viihdyn kehossani.
