Katselin taaksepäin tämän blogin kirjoituksia. Ensimmäisestä postauksesta on reilu vuosi. Halusin löytää minuuteni rajat, määritellä itseni. Vuosi on ollut täynnä tarinoita. Mutta minä en ole ne tarinat, joita itselleni kerron. Minä en ole tunnekuohuni enkä kognitiiviset prosessini. Olen jaksanut pyörittää päässäni kaikenlaisia käsityksiä samaistuen niihin ja antaen niiden ohjata elämääni.
Viime aikoina olen purkanut tarinoita. Puhdistautunut. Olin luullut, että “löytääkseni itseni” minun tulee haalia ympärilleni mahdollisimman paljon identiteetin rakennusaineksia. Ei. Prosessi on osoittautunut päinvastaiseksi. Minä olen kaiken sen roinan alla.
It’s just a thought, only a thought
But if my life is for rent and I don’t lean to buy
Well I deserve nothing more than I get
Cos nothing I have is truly mine
Syksyn jälkeen puu on silti puu, vaikka se pudottaa lehtensä.
