Muiden ärsyttävät piirteet ovat vain heijastuksia omasta keskeneräisyydestäni.
Miehen hitaus ja (minun silmissäni) laiskuus ärsyttää ajoittain. Viimeksi eilen. Ärsytys suli kuitenkin pois, kun huomasin sen olevan omaa kärsimättömyyttäni ja vaativuuttani. Asioiden ei tarvitse aina mennä minun tahtiani.
Sen sijaan että sättisin miestä hitaudesta, voin huomata vaativani joskus muilta sitä, mitä vaadin itseltäni. Kun en minäkään saa nyt (itseltäni) hetken rauhaa, tuntuu pahalta katsoa toisen huolettomuutta. Kun tajusin tämän, kiukun sijaan tunsin miestä kohtaan neutraaliutta ja melko pian hellyyttä: tuollainen tapa olla olemassa on ihan yhtä oikea kuin oma tapani.
Ja pian ihailin miehen mielenrauhaa, kun itse stressasin pääni sisällä, mitä muut ajattelevat. Osaisinpa ottaa opikseni.
Ja mitä minä sanoin : Nyt on Pena, vai Erkkikö se tällä kertaa kierroksessa oli, muuttunut saamattomaksi nahjukseksi, kun vasta edellisestä tohvelisankarista päästiin. Kirsti (nimi muutettu) erosi edellisestä miehestään, koska tämä ei enää ollut sellainen kuin pitäisi eikä täyttänyt Kirstin kaikkia oikkuja. Nyt uusi mies, johon Kirsti ennen kohdisti kaihoaan ”Erkki se on miehekäs ja saa asioita aikaan, toisin kuin Pena”, onkin parjaamisen kohteena. Sama mies ja samat teot, nyt vaan on Kirsti heijastamassa häneen omia odotuksiaan ja hallinnantarpeitaan.
Vaatimuksia ja odotuksia, mitä parisuhteen pitäisi olla. Olen onnellisempi silloin, kun unohdan vaatimukset toista ihmistä kohtaan. Lieneekö se sitten vastuun pakenemista, kun naisen roolina näyttää usein olevan juuri nalkuttaminen ja suhteen raiteillaan pitäminen.
