Yllytyshullu kun olen, ajattelin tämän keskustelun pohjalta paljastaa ajatuksiani. Enpä kauan pitänyt ihmisiä jännityksessä 
Helena S. sanoikin tuolla, että “kaikki vanhat ystävät eivät ole kestäneet sitä, että olen muuttunut ihmisenä ja löytänyt itseni.” Tuota minäkin yritin sanoa höpistessäni jotain kummallista peileistä ja unohtamisesta tuolla taannoin. Ovathan ne vanhat tutut muistuttamassa menneestä ei-itsestä omalla vanhalla suhtautumistavallaan.
Aika monesti olen kaverisuhteissa ottanut itselleni joko kuuntelijan tai humoristin osan. Olen välittävä, mutta harvoin lähden neuvomaan suoraan ketään, koska se on osoittautunut turhaksi. Jokainen tekee omat virheensä, jos haluaa. Olen luullut, että ihmiset havahtuisivat omaan päättymättömään monologiinsa. Mutta se on ollut kuvitelmaa. Samoin kuin sekin on, että olisin aina samaa mieltä.
Samma på finska: toinen paasaa menemään, eikä huomaa kun yritän vaihtaa puheenaihetta, sanoa vastaan tai tuoda esiin omia näkemyksiäni. Tai aloitan puhumaan omasta ongelmastani, joka yllättäen kääntyykin siihen, miten kaverillani on NIIN vaikeaa. Tai itselleni tärkeä asia kääntyykin kaverin uusien verhojen väriin tai verkostomyynnin uusiin saippuatuoksuihin – seuraavaksi puoleksi tunniksi, useista keskeytysyrityksistä huolimatta. Näissä tilanteissa tulee hullunkurinen olo, ja yritän kääntää asiaa huumoriksi. Tulos: minulla ei ole koskaan ongelmia ja olen aina hauska.
Erään tyypin kanssa em. kuvio toistui usein. Vaikka halusin tavata, toivoin aina että jokin muuttuisi. Ei vaan muuttunut. Jälkeenpäin huomasin, että minun puhuessa aikoja sitten päällä olleesta erostani tai ammatillisesta kriisistäni puhe kääntyi välittömästi HÄNEN liittoonsa tai edelliseen tai sitä edelliseen suhteeseen tai HÄNEN työpaikkaansa. olen kuunnellut suurella sympatialla hänen verho-ongelmiaan, mutta sain selvitä yksin omista suuremmistakin hädistä. Kiitos tästä. Lieneekö ihme, että olen halunnut pyrkiä omavaraisuuteen ihmissuhteissa?-)
Joo, olin jo aiemmin halunnut irtiottoa tuosta tyypistä ja minulla alkoi olla usein parempaa tekemistä kuin kuunnella häntä, mutta sitten hän yhtäkkiä keksi, että hänen liittonsa on kriisissä ja hänen pitää saada selvitellä ajatuksiaan – tilittämällä minulle. Tuolloin mieleeni tuli omat epätoivoiset keskustelunavaukseni silloin, kun itse olin pulassa. Silloin ei herunut sympatiaa, mutta nyt kun HÄN oli vaikeuksissa, olisi pitänyt antaa uutta näkökulmaa ja tukea. Paras oli, kun hän ketoi ihastuksestaan tuttavaansa (jonka edesottamuksista hän oli lätissyt jo vuosikaudet, tiesin hänen lähipiirinsä asiat tarkemmin kuin hän minun, vaikka olimme “ystäviä”) ja jouduin välikäteen. Naikkonen käytti minua tekosyynä päästäkseen pettämään. (Eikä ollut mennyt kauan siitä, kun itse lohdutin tätä naikkosta, kun joku hänen tuttunsa oli tehnyt hänelle saman tempun ja olin samaa mieltä siitä, että törkeää oli.)
Siinä oli viimeinen niitti. En halua ottaa kantaa pettämiseen ja hänen ihmissuhekuvioihinsa, vaan ärsyynnyin omasta asemastani kynnysmattona. Tajusin, että vaikka tyyppi olisi jonkin aikaa tyytyväinen uuden ihastuksensa kanssa ja vaikka tulin toimeen hänenkin kanssa, sama kierre lähtisi uudelleen käyntiin eikä mikään koskaan muuttuisi. Pian taas kuuntelisin, miten Penakin jättää ne likaiset sukat lattialle ja miten jouluksi pitäisi taas ostaa uudet verhot… Eikä minulla edelleenkään olisi ongelmia ja olisin vaan se hassu naapurintäti, jolle aina saa nauraa. Ja joka kuuntelee ihan ilmaiseksi. Terapiaklovni 
Tuossa oli yksi esimerkki. Mutta monessa tilanteessa perimmäinen syy on ollut oma muutos ja sen herättämä kummastus tai pelko lähipiirissä, Kun vähensin alkoholinkäyttöä, sitä kauhisteltiin eikä meinattu uskoa. Siinä menetin vain valheellisen yhteenkuuluvuudentunteen muutamien ihmisten kanssa. En enempää. Aika pieni menetys. Kun erosin, jätin myös paljon “yhteisiä” kavereita kokonaan taakse. Ehkä se kertoi myös siitä, että olin jo muuttunut ja siirtynyt eteenpäin, kun ei ollut enää mitään yhteistä kenenkään kanssa. Entisistä opiskelu- ja työkavereista olen aika järjestelmällisesti hankkiutunut eroon samanlaisesta syystä.
Ketä on jäänyt jäljelle? Aika vasta olen tutustunut ihan uusiin ihmisiin, joiden kanssa alku on ollut eri tavalla lupaava. Ehkä olen jo oppinut jotain? Tai sitten aika-ajoin kuoriudun ulos sosiaalisesta verkostani kuin käärme vanhasta nahastaan.
Aivan totta, liian avoin ei kannata tosiaan olla – ja jos siihen lisätään vielä liika kiltteys,
niin ei voi kuin mennä vituiksi. -neiti b.
